Kesäkunto: Armollisuus itselle

Sorruin siihen itsekin: katsoin muutamien vuosien takaisia kesäkuvia ja yhtäkkiä oma nykyinen itseni alkoi ahdistamaan. Vaikka en ole ylipainoinen, en lihava, en pyöreä, enkä edes millään tapaa huonossa kunnossa, aloin vertaamaan itseäni siihen, miltä olen joskus näyttänyt. Kuinka olin lähes kymmenen kiloa laihempi, vatsalihakset näkyivät ja reidet olivat yhden kolmanneksen ohuemmat. Aloin miettimään, riitänkö minä tällaisena? Voinko astua rannalle itsevarmana, vaikka kyljet menevätkin makkaralle istuessani rantapyyhkeen päälle?

Väistämättäkin, kun jokaisesta tuutista peräänkuulutetaan kesäkunnon metsästystä ja sitä, kuinka nyt alkaa olla viimeinen mahdollisuus kesäkondiksen saavuttamiseen,  tulee itsellekin sellainen olo, että pitäisikö minunkin. Pitäisikö minunkin alkaa dieettaamaan ja treenata vielä vähän enemmän ja kovempaa, jotta saavuttaisin kireämmän kunnon?

Vaikka hetken sitä ehkä jaksaisikin, lopulta siitä vartalosta tai niistä tavoista ei tulisi kuitenkaan pysyviä, sen tiedän. En voisi elää loppuelämääni liian vähäisellä energiansaannilla ja toisaalta liian pieni rasvaprosentti olisi kaiken lisäksi – etenkin naiselle – epäterveellistä.

Kieltämättä joskus kuitenkin tuntuu siltä, että haluaisi näyttää paremmalta – saavuttaa sen kireämmän kropan tai pyöreämmän pepun. Lopulta täytyy kuitenkin pysähtyä pohtimaan: onko sen eteen ”diettaaminen” kuitenkaan sen arvoista?

Jos kyseessä ei ole omaa henkeä uhkaava ylipaino tai liiallisesta painosta johtuvat ongelmat/sairaudet, ei kenelläkään meistä ”tavallisista tallaajista” ole tarvetta dieetata, tai syödä tarkkojen kalorimäärien mukaan ja sen päälle vielä treenata yli viittä kertaa viikossa. Mielestäni kellään meistä ei ole tarvetta kieltää itseltä ruoka-aineita tai ylipäätään rajoittaa elämää syömiseen ja treenaamiseen liittyvillä säännöillä. Sillä loppupeleissä – oman kokemukseni perusteella ainakin – ne kaikki säännöt ja kiellot raukeavat jossakin vaiheessa kuitenkin. Tai jos eivät, ne alkavat pian määrittämään sinua enemmän, kuin sinä niitä.

Älä siis aseta itsellesi tavoitteita, jotka tuovat vain hetkellistä onnea. Kohentunut ulkomuoto ja muutamat karistetut kilot toki ovat joskus hyvä juttu, mutta ne eivät saa olla ainut syy sille, miksi haluat syödä terveellisesti ja harrastaa liikuntaa, eivätkä ne saa olla syy onnellisuudelle. Toki ne voivat olla osa sitä, mutta ne eivät saa olla onnellisuuden perusta.

Muista olla itsellesi armollinen niin tässä, kuin kaikessa muussakin, mitä elämässäsi teet.

Jos teet päivätöitä ja arkesi on hektistä, ei ole realistista tavoitella urheilijan vartaloa ja ”virheetöntä ruokavaliota” – ei edes, vaikka kesä onkin tulossa. Jokainen meistä on juuri sellainen kuin on, ja vaikka kaikki meistä voivat parantaa elintapojaan ja asettaa uusia tavoitteita niihin liittyen, tulee jokaisen tavoitteen olla sekä realistinen, että motivoiva. Halu olla onnellinen ja hyvinvoiva, täytyy olla lähtökohtana kaikelle, mitä elämässäsi teet.

Yksi omista pienistä, mutta tärkeistä tavoitteistani on tällä hetkellä muistaa pitää aina jotakin välipalaa mukana, jotta saan päivän aikana tarpeeksi energiaa ja vältyn illan kiukkunälältä ja ahmimiskohtaukselta. Ja se, että syön säännöllisesti ylläpitää hyvää fiilistä läpi päivän, mikä taas tekee minut hyväntuuliseksi ja onnelliseksi. Olenkin nyt pitänyt joka kerta pitkinä päivinä mukanani ProPudin proteiinivanukasta, jonka olen sitten kiireen keskellä napannut laukusta ja pistänyt poskiini.

Joten oli tavoitteesi sitten kesäkuntoprojekti, uuden työn hakeminen, säännöllisempi ruokarytmi tai ruokavaliomuutokset, muista että kaiken takana täytyy aina olla oma henkinen ja fyysinen hyvinvointisi. Perusta siis onnesi muille, kuin vain hetkellisille, lyhyen aikavälin tavoitteille ja muista, ettei sinun tarvitse olla mitään muuta kuin ihminen.

Categories: