Archives

Armollisuus itseä kohtaan vaatii itsetutkiskelua

juli 11, 2017

Armollisuus itseä kohtaan ei aina ole helppoa suorittamisen ja tekemisen yhteiskunnassa. Olen itse oppinut sen, ettei negatiivisuudella kuitenkaan saavuta mitään asettamiaan tavoitteita. Kannattaa siis mieluummin viljellä armollisuutta, rakkautta ja ystävällisyyttä niin muita kuin itseäänkin kohtaan.

Niin moni meistä ajattelee olevansa jotenkin vääränlainen: liian laiha, liian lihava, liian lyhyt, liian pitkä, taitamaton, saamaton tai mitä tahansa. Moni kertoo äänen pääkopassaan sättivän itseään ja nalkuttavan jatkuvasti. Onneksi itselle rumasti puhuvasta äänestä voi päästä eroon. Tiedän sen, sillä olen itsekin aikanaan ahdistunut vaatekaupan pukukopissa ja puristellut selluliittejani. Olen käynyt läpi ne ajat, kun olen lähtenyt lenkille juokse läski juokse -saatesanojen siivittämänä. On ollut aikoja, kun olen vaatinut itseltäni mahdottomia ja suorittanut arkeani sata lasissa. En kuitenkaan enää useaan vuoteen ole ollut itselleni samanlainen piiskaaja. Kuvittelen, että se, etten ole soimannut itseäni pitkään aikaan tarkoittaa sitä, että kelpaan itselleni juuri tällaisena kuin olen: välillä vähän epävarmana, aiemmin hieman ylipainoisena, aina keskeneräisenä ja kaukana täydellisestä, mutta silti ihan hyvänä tyyppinä.

En osaa tarkalleen sanoa, milloin ajatuskelani muuttui hyväksyväksi ja armolliseksi itseäni kohtaan. En tiedä, mikä oli se hetki, milloin oivalsin, että olen ihminen, joka on inhimillinen, ei koskaan valmis, aina vähän epätäydellinen, mutta sellaista se elämä on. En tiedä, koska se tapahtui, että aloin todella nähdä todellisen itseni sen päässäni jauhavan tarinan sijaan, millainen minun pitäisi olla. Mehän määrittelemme itseämme (ja muitakin) rajallisen tietoisuutemme pohjalta. Olemme päättäneet, että jokin asia on jollain tapaa, ja sitten uskomme siihen.

Uskon, että sillä, että olen tutustunut itseeni, tunteisiini ja toimintatapoihini on valtava merkitys. Jos vain mennä porskuttaa, eikä edes tiedä kuka oikein on, miten voi itseään edes rakastaa? Tämänkään suhteen ilmaisia lounaita ei ole. Ei pysty vain päättämään, että nyt alan pitää itsestäni, uskon, että erityisesti jos se on pulmallista, siihen pitää opetella. Tai ehkä pitää paremminkin opetella pois siitä, että soimaa itseään, nalkuttaa, vaatii liikoja ja yrittää kontrolloida elämäänsä, sillä sellainen toiminta on mahdotonta. Ensimmäinen askel on sen tunnistaminen, kuinka itse toimii. Koska jos ei ymmärrä omia toimintatapojaan, miten voisi koskaan muuttaa mitään?

Ulkonäkö on itselleni toki yhä tärkeä asia, mutta se ei ole asia, joka pyörii mielessäni jatkuvasti. Tykkään kivoista vaatteista, tykkään meikata, haluan huolehtia itsestäni parhain tavoin. Urheilen paljon ja näytän mielelläni sporttiselta. Nukun riittävästi. Syön terveellisesti ja muistan välipalat. Mitä kiireisempää jaksoa elän, sitä paremmin huolehdin itsestäni. ProPud on sitä paitsi nopea keino saada verensokerit aisoihin ja täytettä vatsaan.

Mutta ehkä suurin ero on siinä, että nykyään teen noita asioita itseni takia ja itseäni varten, en muita ihmisiä miellyttääkseni. Teen niitä siksi, että olen huomannut niiden asioiden kautta voivani paremmin.

Ehkä sekin on valintaa, että on tyytyväinen itsensä kanssa joka hetki niillä eväillä, jotka sillä hetkellä omistaa, sen näköisenä kuin on. Uskon kuitenkin, että se tyytyväisyys johtaa myös parempiin muutoksiin kuin koskaan voi tyytymättömyydestä kummuta.

Tämä tuli suoraan sydämestäni. Armollista kesän jatkoa myös sinulle!

Jenny

Kategorier

Kesäkunto: Armollisuus itselle

maj 31, 2017

Sorruin siihen itsekin: katsoin muutamien vuosien takaisia kesäkuvia ja yhtäkkiä oma nykyinen itseni alkoi ahdistamaan. Vaikka en ole ylipainoinen, en lihava, en pyöreä, enkä edes millään tapaa huonossa kunnossa, aloin vertaamaan itseäni siihen, miltä olen joskus näyttänyt. Kuinka olin lähes kymmenen kiloa laihempi, vatsalihakset näkyivät ja reidet olivat yhden kolmanneksen ohuemmat. Aloin miettimään, riitänkö minä tällaisena? Voinko astua rannalle itsevarmana, vaikka kyljet menevätkin makkaralle istuessani rantapyyhkeen päälle?

Väistämättäkin, kun jokaisesta tuutista peräänkuulutetaan kesäkunnon metsästystä ja sitä, kuinka nyt alkaa olla viimeinen mahdollisuus kesäkondiksen saavuttamiseen,  tulee itsellekin sellainen olo, että pitäisikö minunkin. Pitäisikö minunkin alkaa dieettaamaan ja treenata vielä vähän enemmän ja kovempaa, jotta saavuttaisin kireämmän kunnon?

Vaikka hetken sitä ehkä jaksaisikin, lopulta siitä vartalosta tai niistä tavoista ei tulisi kuitenkaan pysyviä, sen tiedän. En voisi elää loppuelämääni liian vähäisellä energiansaannilla ja toisaalta liian pieni rasvaprosentti olisi kaiken lisäksi – etenkin naiselle – epäterveellistä.

Kieltämättä joskus kuitenkin tuntuu siltä, että haluaisi näyttää paremmalta – saavuttaa sen kireämmän kropan tai pyöreämmän pepun. Lopulta täytyy kuitenkin pysähtyä pohtimaan: onko sen eteen ”diettaaminen” kuitenkaan sen arvoista?

Jos kyseessä ei ole omaa henkeä uhkaava ylipaino tai liiallisesta painosta johtuvat ongelmat/sairaudet, ei kenelläkään meistä ”tavallisista tallaajista” ole tarvetta dieetata, tai syödä tarkkojen kalorimäärien mukaan ja sen päälle vielä treenata yli viittä kertaa viikossa. Mielestäni kellään meistä ei ole tarvetta kieltää itseltä ruoka-aineita tai ylipäätään rajoittaa elämää syömiseen ja treenaamiseen liittyvillä säännöillä. Sillä loppupeleissä – oman kokemukseni perusteella ainakin – ne kaikki säännöt ja kiellot raukeavat jossakin vaiheessa kuitenkin. Tai jos eivät, ne alkavat pian määrittämään sinua enemmän, kuin sinä niitä.

Älä siis aseta itsellesi tavoitteita, jotka tuovat vain hetkellistä onnea. Kohentunut ulkomuoto ja muutamat karistetut kilot toki ovat joskus hyvä juttu, mutta ne eivät saa olla ainut syy sille, miksi haluat syödä terveellisesti ja harrastaa liikuntaa, eivätkä ne saa olla syy onnellisuudelle. Toki ne voivat olla osa sitä, mutta ne eivät saa olla onnellisuuden perusta.

Muista olla itsellesi armollinen niin tässä, kuin kaikessa muussakin, mitä elämässäsi teet.

Jos teet päivätöitä ja arkesi on hektistä, ei ole realistista tavoitella urheilijan vartaloa ja ”virheetöntä ruokavaliota” – ei edes, vaikka kesä onkin tulossa. Jokainen meistä on juuri sellainen kuin on, ja vaikka kaikki meistä voivat parantaa elintapojaan ja asettaa uusia tavoitteita niihin liittyen, tulee jokaisen tavoitteen olla sekä realistinen, että motivoiva. Halu olla onnellinen ja hyvinvoiva, täytyy olla lähtökohtana kaikelle, mitä elämässäsi teet.

Yksi omista pienistä, mutta tärkeistä tavoitteistani on tällä hetkellä muistaa pitää aina jotakin välipalaa mukana, jotta saan päivän aikana tarpeeksi energiaa ja vältyn illan kiukkunälältä ja ahmimiskohtaukselta. Ja se, että syön säännöllisesti ylläpitää hyvää fiilistä läpi päivän, mikä taas tekee minut hyväntuuliseksi ja onnelliseksi. Olenkin nyt pitänyt joka kerta pitkinä päivinä mukanani ProPudin proteiinivanukasta, jonka olen sitten kiireen keskellä napannut laukusta ja pistänyt poskiini.

Joten oli tavoitteesi sitten kesäkuntoprojekti, uuden työn hakeminen, säännöllisempi ruokarytmi tai ruokavaliomuutokset, muista että kaiken takana täytyy aina olla oma henkinen ja fyysinen hyvinvointisi. Perusta siis onnesi muille, kuin vain hetkellisille, lyhyen aikavälin tavoitteille ja muista, ettei sinun tarvitse olla mitään muuta kuin ihminen.

Kategorier