Archives

Armollisuus itseä kohtaan vaatii itsetutkiskelua

juli 11, 2017

Armollisuus itseä kohtaan ei aina ole helppoa suorittamisen ja tekemisen yhteiskunnassa. Olen itse oppinut sen, ettei negatiivisuudella kuitenkaan saavuta mitään asettamiaan tavoitteita. Kannattaa siis mieluummin viljellä armollisuutta, rakkautta ja ystävällisyyttä niin muita kuin itseäänkin kohtaan.

Niin moni meistä ajattelee olevansa jotenkin vääränlainen: liian laiha, liian lihava, liian lyhyt, liian pitkä, taitamaton, saamaton tai mitä tahansa. Moni kertoo äänen pääkopassaan sättivän itseään ja nalkuttavan jatkuvasti. Onneksi itselle rumasti puhuvasta äänestä voi päästä eroon. Tiedän sen, sillä olen itsekin aikanaan ahdistunut vaatekaupan pukukopissa ja puristellut selluliittejani. Olen käynyt läpi ne ajat, kun olen lähtenyt lenkille juokse läski juokse -saatesanojen siivittämänä. On ollut aikoja, kun olen vaatinut itseltäni mahdottomia ja suorittanut arkeani sata lasissa. En kuitenkaan enää useaan vuoteen ole ollut itselleni samanlainen piiskaaja. Kuvittelen, että se, etten ole soimannut itseäni pitkään aikaan tarkoittaa sitä, että kelpaan itselleni juuri tällaisena kuin olen: välillä vähän epävarmana, aiemmin hieman ylipainoisena, aina keskeneräisenä ja kaukana täydellisestä, mutta silti ihan hyvänä tyyppinä.

En osaa tarkalleen sanoa, milloin ajatuskelani muuttui hyväksyväksi ja armolliseksi itseäni kohtaan. En tiedä, mikä oli se hetki, milloin oivalsin, että olen ihminen, joka on inhimillinen, ei koskaan valmis, aina vähän epätäydellinen, mutta sellaista se elämä on. En tiedä, koska se tapahtui, että aloin todella nähdä todellisen itseni sen päässäni jauhavan tarinan sijaan, millainen minun pitäisi olla. Mehän määrittelemme itseämme (ja muitakin) rajallisen tietoisuutemme pohjalta. Olemme päättäneet, että jokin asia on jollain tapaa, ja sitten uskomme siihen.

Uskon, että sillä, että olen tutustunut itseeni, tunteisiini ja toimintatapoihini on valtava merkitys. Jos vain mennä porskuttaa, eikä edes tiedä kuka oikein on, miten voi itseään edes rakastaa? Tämänkään suhteen ilmaisia lounaita ei ole. Ei pysty vain päättämään, että nyt alan pitää itsestäni, uskon, että erityisesti jos se on pulmallista, siihen pitää opetella. Tai ehkä pitää paremminkin opetella pois siitä, että soimaa itseään, nalkuttaa, vaatii liikoja ja yrittää kontrolloida elämäänsä, sillä sellainen toiminta on mahdotonta. Ensimmäinen askel on sen tunnistaminen, kuinka itse toimii. Koska jos ei ymmärrä omia toimintatapojaan, miten voisi koskaan muuttaa mitään?

Ulkonäkö on itselleni toki yhä tärkeä asia, mutta se ei ole asia, joka pyörii mielessäni jatkuvasti. Tykkään kivoista vaatteista, tykkään meikata, haluan huolehtia itsestäni parhain tavoin. Urheilen paljon ja näytän mielelläni sporttiselta. Nukun riittävästi. Syön terveellisesti ja muistan välipalat. Mitä kiireisempää jaksoa elän, sitä paremmin huolehdin itsestäni. ProPud on sitä paitsi nopea keino saada verensokerit aisoihin ja täytettä vatsaan.

Mutta ehkä suurin ero on siinä, että nykyään teen noita asioita itseni takia ja itseäni varten, en muita ihmisiä miellyttääkseni. Teen niitä siksi, että olen huomannut niiden asioiden kautta voivani paremmin.

Ehkä sekin on valintaa, että on tyytyväinen itsensä kanssa joka hetki niillä eväillä, jotka sillä hetkellä omistaa, sen näköisenä kuin on. Uskon kuitenkin, että se tyytyväisyys johtaa myös parempiin muutoksiin kuin koskaan voi tyytymättömyydestä kummuta.

Tämä tuli suoraan sydämestäni. Armollista kesän jatkoa myös sinulle!

Jenny

Kategorier

Jaksa paremmin, ole energisempi

juni 30, 2017

Huono stressi on yksi lempiteemoistani, ehkä siksi, että olen elämässäni vieraillut parikin kertaa burn outin rajamailla ja hieman sen puolellakin. Teen nykyäänkin paljon töitä, koska se on minulle luontaista, minulla on monta ammattia, joista kaikista pidän valtavasti. Tiedän kuitenkin, että kivatkin asiat saattavat laukaista huonoa stressiä ja pitkittyessään stressi voi aiheuttaa erilaisia oireita.

Kuitenkin myös vaikeuksista voi olla kiitollinen: kantapäiden kautta koettujen elämänvaiheiden takia osaan nykyään ennakoida huonoa stressiä ja pidän sen aisoissa pienillä keinoilla. Jaksamiseen panostaminen ja akkujen lataaminen ovatkin tärkein voimavarani, jotka auttavat selviytymään myös tiukempien ajanjaksojen läpi. Se, että otan vastuuta hyvinvoinnistani, hyödyttää paitsi minua itseäni, myös muita ihmisiä ympärilläni.

Omiin stressituntemuksiin voimme jokainen vaikuttaa. Suosittelen, että sinäkin pysähdyt ajoissa fiilistelemään tilannetta, koska stressin ennaltaehkäisy on huomattavasti helpompaa kuin jo pitkään jatkuneen, ehkäpä kroonistuneen stressitilan hoito. Asiaan kannattaa siis havahtua jo kauan ennen kuin mikään ei tunnu miltään, väsymys vaikuttaa piinaavalta ja kivojenkin asioiden tekeminen vaatii kovaa ponnistelua. Jos aiemmin iloa tuottanut tekeminen ei enää innosta ja tuo hyvää mieltä, stressiä voi olla liikaa. Puhelimen soidessa ei enää ilahtuneena katso, kuka soittaa, vaan miettii, onko pakko vastata. Ystävän kanssa jutellessa keskittymiskykyä ei ole ja mieli vaeltaa muualla sen sijaan, että kuuntelisi ja olisi läsnä.

 

Itsestään kannattaakin pitää huolta koko ajan, eikä vasta sitten, kun hommat ovat luisuneet käsistä. Mitä kiireisempi ajanjakso, sitä paremmin palautumisesta ja hyvinvoinnista pitää huolehtia. Ohessa jokapäiväiset suosikkikeinoni parempaan jaksamiseen:

 

Palautuminen työpäivän aikana. Pikainen happihyppely kuten lounassalaatin haku tai ikkunasta ulos katsominen parin minuutin ajan katkovat mukavasti työpäivää. Pikainen taukojumppa on tehokas, ja saa veren kiertämään.

 

Liikunta. Juoksu on itselleni parasta pään nollausta. Kun juoksen säännöllisesti, saatan päästä flow-tilaan. Hiljaisuudessa juokseminen on itselleni paras tapa käsitellä ajatuksia kuin myös olla käsittelemättä niitä. Maailmassa on niin paljon meteliä, joten välillä on ihana olla niin, että kuulee oman hengästymisensä. Jos et tykkää juosta, tee jotain muuta. Lajilla ei ole väliä, kunhan se irrottaa sinut arjesta ja antaa myönteisiä kokemuksia.

 

Säännöllinen syöminen. Muista myös proteiinit, sillä ne tukevat painonhallintaa ja pitävät nälän poissa. Itse tykkään välipalana nauttia laktoosittoman ProPud-vanukkaan, joka sisältää 20 grammaa proteiineja. Tuunaan usein ProPudia kourallisella pähkinöitä, mustikoita, mansikoita tai vadelmia. Kuumana kesäpäivänä laitan mustikat vanukkaaseen jäisinä. ProPud-pirtelö kulkee treenikassissa ja se on ihana hörpätä vaikka salitreenin tai joogatunnin jälkeen.

 

 

Ystävällisyys. Uskon ystävällisyyden ja hyvien tekojen voimaan. Toki auttaa kannattaa oman jaksamisen rajoissa, mutta kun oppii ajattelemaan mitä voin antaa mitä minä saan -kelan sijaan, parantaa se hyvinvointia.

 

Puhuminen. Tärkeää on sekin, että saa suunsa auki eikä patoa asioita sisälleen, vaan uskaltaa puhua ja kysellä myös muiden mielipiteitä. Usein paniikissa oleva, väsynyt mieli ei edes keksi ratkaisuja, vaan vatvoo niitä samoja ajatuksia. Monet kerrat olen huomannut senkin, että kun saan sanottua asian ääneen, isoin mörkö alkaa kutistua. Yhtäkkiä tilanne ei tunnukaan enää niin katastrofaaliselta. Ja yöllä päässä pyöriviin ajatuksiin ei kannata uskoa. Kun päivä valkenee, kelat muuttuvat.

 

Nukkuminen. Pyri järjestämään nukkumisolosuhteesi niin, että ne tukevat laadukasta unta. Jokainen stressaantuu, jos unta saa liian vähän.

 

Ilman tekemistä oleminen. Pyri viettämään joka päivä hetkiä ilman tekemistä. Anna ajatusten tulla ja mennä ilman, että takerrut niihin. Aloita parin minuutin pätkillä. Hengitä syvään ja rauhallisesti ja katsele ympärillesi. Juuri nyt voit päästää irti stressistä, huolista ja itseäsi rasittavista ajatuksista.

 

Metsä ja meri. Jo muutaman minuutin metsässä oleskelu ja luonnon tarkkailu parantavat mielialaa, madaltavat verenpainetta ja sydämensykettä sekä laskevat stressihormonitasoja. Muukin viheralue, kuten kaupunkiluonto, kelpaa.

 

Voimalauseet. Myönteisten hokemien hyvästä vaikutuksesta on myös tutkimusnäyttöä. Luo omat voimalauseesi: Kaikki järjestyy, tästä seuraa pelkkää hyvää, olen hyvä, minä riitän.

 

Irtipäästäminen. Elämä on epävarmaa, etkä milloinkaan voi kontrolloida kaikkea. Kun uskallat höllätä kontrolloimisesta, alat ymmärtää itseäsi ja ympäristöäsi paremmin. Myös maailman hyväksyminen sellaisena kuin se on, on helpompaa.

 

 

Kategorier